KOTONA!!!:)

Se siita, kuuden viikon loma on nyt takana pain ja paluu arkeen on edessa. Ma oon taalla taas! Muistoksi talta lomalta jai semmoset 5 000 valokuvaa (diane otti hei 12 000!:D), varmaakin metrin korkunen pino esitteita ja ne kaikki unohtumattomat kokemukset, joita ei valokuviin tai paivakirjoihin pysty tallentamaan. Opin myos tuntemaan mun host perheen paremmin, nyt tiedan kaiken:)

On aivan mahdotonta kertoa mita kaikkea nain, mita koin jne, kuusi viikkoa on suht pitka aika siina mielessa. Mutta muutaman kohokohdan haluan teidan kanssa jakaa. Ehka parasta oli elaimet. Yksi ilta tasmaniassa me kaveltiin jossain kansallispuistossa ja siella oli sellanen aukea, niitty. Niitylla kaveli vompattia, ne kaiveli maata ja etsi ruokaa. Me hiivittiin niiden lahelle ja voietta, ne ei lahteny karkuun vaan antoivat meidan silittaa niita! (toistan, ne oli luonnonvaraisia vompatteja, villielaimia!) Siina yksi kohokohta. Toisaalla, toisena iltana, oltiin leirinta-alueella ja kavelin keittiolta kampille. Nelja opossumia tuli mua vastaan, kyykistyin ihailemaan kuinka sopoja ne onkaan, ja kas, yksi kaveri melkein kiipesi mun syliin: haisteli olisiko mulla ollut mitaan jamaruokia kadessa:) Oi etta... Ja vesinokkaelain!!! Sekin bongattiin luonnosta, vaikka mahdollisuudet siihen on kaytannossa olemattomat. Tosin me nahtiin niita myos vesinokkaelaintalossa...

Elaimista vasaraan. Maisemat matkan varrella oli upeita. Varsinkin tasmania, jossa oltiin  siis kaksi viikkoa, oli mielettoman kaunis: vuoria, sademetsaa, jokia, vesiputouksia, hiekkarantoja - kaikki tama samalla saarella!! Ja puissa oli ruskaa, mika teki kaikesta viela kauniimpaa. Ilmat olivat myos hienoja, aurinko paistoi usein ja kuuden viikon aikana nahtiin sadetta ehka kolmesti. (HUOM! Perthissa oli ennatysmarka huhtikuu!! Sadetta enemman kuin vuosikausiin, WA on vihreana nyt, mika oli taysi yllatys meille kun ajeltiin takaisin pain...) Tosin lampotila ei ollut kovin korkealla (tai no, plus 20 vaan tuntuu aika viilealta niiden plus 40-paivien jalkeen:D) Seka paluu- etta menomatkalla meidan piti ajaa noin 1000 kilsaa samaa tieta, tieta Nullarborin tasangon yli. Voi hyvanen, ne maisemat oli kylla TYLSIA!! Ei yhta maen nyppylaa, ei puita, pelkkaa pensaskasvillisuutta silman kantamattomiin. Tienreunat tulvillaan kengurunraatoja: valtavat maantierekat, jotka meitakin kauhealla vauhdilla ohittelivat, eivat pysty jarruttelemaan ja vaistelemaan jokaista kengurua. Menomatkalla me nukuttiin kaks yota tolla tasangolla, teltta vaan pystyyn tien viereen. Maa oli kuivaa ja polyista, vessa toimi siten etta paperia kouraan ja tytot tohon suuntaan ja pojat toiseen:) Kenttaa ei tietenkaan ollut ja missa lie oli lahimmat ihmiset, en tieda. Kokemuksia todellakin kerrakseen:D Mutta tahtitaivas tuolla keskella ei mitaan oli UPEA, milkyway aiheuttaa sen etta talla pallonpuoliskolla nakyy oikeasti enemman tahtia kuin siella pohjoisessa. Ja se rikkumaton hiljaisuus: ohi menavat rekat oli ainoa aani mita siella kuului. Paluumatkalla oltiin jo niin kypsia tohon erameininkiin etta ylitettiin nullarbor yhdessa paivassa, diane ja malcolm vaan ajoi ja ajoi. Yo nukuttiin silloin autossa (en tieda nukkuiko kukaan oikeasti, ma en ainakaan loytany sopivaa asentoa millaan: polvet suussa ja bensakanisteri jaloissa -tyyliin:D).

Hups, nyt joku dianen kaveri tuli katsomaan valokuvia ja ne on talla koneella, joten pakko lopettaa ja jatkaa myohemmin.... Terkkuja:)